Sain kielet!

Kitaraan nimittäin. Eli harjoittelu jatkuu, nyt voin siirtyä Kitarakoulussa kohtaan "Säveliä 3. kielellä", jee.

Löysin myös sisäisen basistini, kun soittelin Oodia ilolle kahdella matalimmalla kielellä ja se olikin paljon hauskempaa niin, kuin sivulla 10, jossa sitä soitetaan 1. ja 2. kielellä. (Öh, anteeksi kökkökielinen lause. Toivottavasti punainen lanka on löydettävissä kuitenkin) Vaikka kitaraa sellaisenaan ei kelpuuteta bändiimme, voin kuitenkin lupautua vapaaehtoiseksi soittamaan bassoääniä jos johonkin piisiin niitä tarvitaan.

Pikaharjoitukset ennen nukkumaanmenoa

Iltakuuden jälkeen bändi pikkuhiljaa kokoontui Päiville pieniin iltaharjoituksiin. Taustajoukot olivat suht tyytyväisiä, paitsi Jaakko, joka tullessa oli torkahtanut autoon. Saatiin kuitenkin soitettua kolmea biisiä, Afrikan yötä, Herraa hyvää kiittäkää ja Suvun kuopukselle. Kanteleen käyttö rumpuna selvästikin jakoi mielipiteet, mutta koska The Rumpu oli jäänyt kotiin, oli kanteleen kopan kopisuttelu selvästikin ainoa oikea vaihtoehto. Allekirjoittanut joutui esittelemään muinaista biittikompin hallintaa, kun sitä kysyttiin :-D

Koulujen alettua bändiläiset ovat selvästi hiukan tavallista väsyneempiä, mutta jaksettiin kuitenkin ja edistymistäkin tapahtui alle tunnissa. Tästä on hyvä jatkaa soiton opiskelua!

Sadepäivän kitinäharjoitukset

Rakkaat harppusiskot, pyydän nöyrimmin anteeksi ärtyisyyttäni tämän päivän soitannoissa. Turhauttaa vaan niin ryökäleesti kun istutaan monta tuntia ja y h t ä ä n biisiä ei saa soittaa rauhassa läpi ilman että joku (mun lapsi) roikkuu jalassa tai kädessä tai huutaa tai on jotain vailla.

Kyllä, onhan ne huonosti kasvatettuja, tai siis ei ollenkaan kasvatettuja, ja muutenkin, onhan se nyt aivan liikaa odottaa alle 3-vuotiailta että osaisivat vähän aikaa odottaa. Edes kappaleen loppuun.

Silti. Ärsyttää ja epätoivo iskee: voiko tästä koskaan tulla mitään kaunista tai edes sellaista joka kuulostaisi muulta kuin kolmasluokkalaisten musiikkitunnilta jossa kaikki saa soittaa. *Tässä vaiheessa hatunnosto ala-asteen musiikinopettajille*

Illalla sama ulina kotona kun muistin taas kitaran ja ajattelin harjoitella "säveliä 1. ja 2. kielellä". Niistä on hyvä aloittaa kun 3. kieli sattuneista syistä puuttuu. Kyllä on jo *kirosana* kun olis kerrankin motivaatiota opetella jotain jota ei ennen tiennyt olevansa edes kykenevä oppimaan eikä saa hetken rauhaa.

---
Ja historiankirjoituksen vuoksi kerrattakoon että tänään "soitettiin" siis eukkopiisiä, Donnybrook Fair'ia ja Legendaa.

Ristiäiskeikka

Tässäpä Harput viime keskiviikon (15.8.07) keikalla. Soitimme Ramin ristiäisissä kaksi laulua; Herraa hyvää kiittäkää ja Suvun kuopukselle. Palaute oli positiivista, vaikka soittaminen ei kyllä ollutkaan niin yksinkertaista kuin ainakin minä olin kuvitellut. Ihan uutena ja yllättävänä tekijänä kuvioihin astui Jännitys, enkä ollut yhtään varautunut moiseen. Yleisö kun oli tuttu ja olemmehan me kukin tahoillamme aikaisemminkin esiintyneet. Mutta soitto meni ihan mitä melkoisesti, vaikka kädet vähän hikosivatkin. Yleisö pastoria myöten meni täysin sanattomaksi :)

Tinapillit

Suunnittelin ryhtyväni tinapillistiksi Riverdance-huumassa vuonna 1998. Muutaman kaverin kanssa soitimme ilmatinapilliä ja treenasimme Michael Flatleyn askelkuvioita pitkin Sarpatin* pihaa.

Tämän muistaen ystäväni Elisa toi minulle tinapillin Irlannin reissultaan. Se on kuvassa vasemmanpuoleinen, D-vireinen Feadóg-merkkinen pilli. Sen kanssa oli aika helppoa aloittaa, koska sormitus menee kutakuinkin samalla lailla kuin nokkahuilussa, jota ala-asteella opeteltiin soittamaan. Tinapillin ääni ei kuitenkaan ole kovinkaan hurmaava yksinään, varsinkaan jos soittajan taidot ovat kotoisin sieltä ala-asteen nokkahuilutunneilta, joten soitin sitä kovin vähän. Monta vuotta se lojui milloin jossain miljoonalaatikossa milloin lelulaatikon pohjalla, kunnes Vanhat Harput saivat alkunsa.

Toinen on C-vireinen Waltons-pilli, joka on ostettu täkäläisestä musiikkiliikkeestä. Sillä sujuvat myös D-mollissa soivat kappaleet, joita joskus saattaa ohjelmistoomme kuulua.

Tinapilli on tähän bändiin mitä erinomaisin soitin, koska se on kevyt eikä vaadi virittämistä. Jammailua edistää se, että sävellaji on aina oikea (jos vain pilli on oikea). Eduiksi laskettakoon myös se, että tämä instrumentti ei juuri kolhuja hätkähdä. Hintakaan ei päätä huimaa: tämän tason soittimen saa alle kympillä.

---
*Sarpatti on Pyhäjoen seurakunnan nuorisotila jonka pihamaalla on eräänkin kerran seisottu ringissä ja mietitty mille aletaan vaaleina kesäiltoina.

Vanhat Harput eivät soita kitaraa

Eilen tuli todistettua myös se, että Vanhat Harput eivät soita kitaraa. Bändillä on sosiaalikitara, joka erinäisten vaiheiden kautta on päätynyt Hennalle, joka lainasi sen Ainolle. Aino kuitenkin rakastui kanteleeseen ja Tiina vuorostaan otti kitaran. Tiina on nyt käyttänyt kaiken tarmonsa mandoliinin opiskelemiseen, joten minä ajattelin opetella soittamaan kitaraa.

Omistan Hal Leonardin "Kitarakoulu" -oppaan jonka mukana tulevan cd:n mukaan aloin virittää kitaraa. Ihmettelin kun ääni ei oikein tunnu muuttuvan, joten väänsin viritystappia ihan reilusti ja... *tsojoing!* kieli räpsähti silmille. Viereinen kieli.

Tästä lähtien soitan vain soittimia joita ei tarvitse virittää.

Legendaa ja eukkoja

Vanhat Harput harjoittelivat kesän alussa paria Mustarastaan biisiä coverina ennen omien biisien tekoa. Nyt kolmen kuukauden jälkeen käsittelyyn otettiin Legenda. Biisissä on kerrassaan upeat sanat ja muutenkin hieno meininki. Kantelistit komppasivat ja aloiteltiin tinapillin ja mandoliinin soitinosuuksien kehittämistä. Tiina saa päättää viikon sisällä, että soittaako hän Legendaa maniskalla vai huuliharpulla.

Eukkobiisiä soitettiin myös pitkän tauon jälkeen, ensin Henna transponoi biisin uusiksi (mobiileille soittimille sopivaksi) ja sitten olikin aika muistella, että millä tätä piti soittaa... Muistin virkistykseksi: kahdella kanteleella, tinapillillä ja kehärummulla!

Hennan kanteleet

Vanhat Harput suosivat helposti mobilisoitavia soittimia. Maksimikokoa edustavat 10-kieliset kanteleet, kitara on jo todettu liian suureksi roudattavaksi, johtuen lähinnä taustajoukkojen koosta ja siitä, että ko. pelillä ei ole koteloa, jossa se kolhuitta kulkisi. Koska harjoittelemme ja esiinnymme vain ihmisasumuksissa, äänentoistokin on toistaiseksi tarpeetonta. Periaatteesta "jokainen roudaa omat soittimensa" jouduin kuitenkin viime viikolla päiväksi luopumaan, kun kahta päivää ennen esitystä lääkäritäti teki vatsaani muutaman viillon, enkä siksi voinut kantaa omaa kantelettani. Tiinalla oli sinä päivänä onneksi vain huuliharppu ja munniharppu, joten aivan liian suurta taakkaa hän ei joutunut sillä kertaa kantamaan.

10-kielisen Lovikka-kanteleeni ostin keväällä 2003 Oulusta Musiikki-Kullakselta. Oli niin kova kiire päästä soittamaan, että kauempaa en olisi ehtinyt hakemaan :-D Valita ehdin sen verran, että vaalean ja tumman väliltä päädyin tummaan. Olen nähnyt yhden vaalean puunvärisen kanteleen muuttuvan ajan myötä vihertäväksi, :-P joten tumma väri oli varmempi valinta.

5-kielinen kanteleeni, jota Aino soitti kesän ajan, on kuusamolaisen Antti Keräsen valmistama. Sain ko. pelin synttärilahjakseni vuonna 1991, ja edelleen se on erinomaisen kaunis sekä näöltään että ääneltään.

Kuinka julkisia ollaan?

Hei harppusiskot, pohditaanpa nyt näin blogin aluksi kuinka julkisia halutaan olla. Nyt olemme semmoisessa moodissa että blogia voi lukea ja kommentoida kaikki, mutta emme ole "listautuneina" missään, edes tämän palvelun hakukoneilla tms. Onko hyvä näin vai siirrytäänkö asteen verran joko privaatimpaan tai avoimempaan suuntaan?

Tein teistä kaikista admineja niin että kaikilla on nyt mahdollisuudet säätää tämän blogin ulkomuotoa jne. Toivottavasti päästään kuitenkin yhteisymmärrykseen niin ettei joka kerta Ainon käynnin jälkeen olla mustia ja Tiinan jälkeen pinkkejä.

Henna toivoi omia osastoja soittimille ja taustajoukoille. Voisimme toteuttaa sen noilla luokkatunisteilla, eli kun kirjoittaa viestiä niin laatikon alareunassa on "Tämän blogitekstin luokkatunnisteet", joihin sitten voi laittaa aiheet mitä teksti koskee. Vaikka just soittimet, harjoitukset, biisit, keikat, muut kälätykset jne. Ja ne tunnukset sitten listautuu tuohon reunaan (<--) ja siitä lukija voi sitten hakea kerralla kaikki tekstit joissa kerrotaan vaikka nyt sitten meidän soittimista.

Niin ja sitten meidän täytyy tietysti ottaa edustava kuva joka laitetaan tuohon reunaan näkyviin.

Ennen blogin perustamista tapahtunutta:

Kesällä 2007

Kerran kun Vanhat harput tulivat meille soittamaan, oli Päivin Antti (1v) nukahtanut autoon, ja poika laitettiin meidän pinnasänkyyn jatkamaan uniaan. Pian lastenhuoneesta kuului säikähtänyttä itkua, kun Anniina (3v) olikin kiivennyt pinnasänkyyn Antin viereen nukkumaan, vai aikoiko lie hoitaa vauvaa. Antti kaiketi pelästyi, kun heräsikin "vieraan naisen" vierestä. Seuraavalla kerralla laitetaan Antti rattaisiin nukkumaan, jos vielä meille unisena uskaltaa!

Anniina kerkesi olla Harppujen treeneissä kahdesti mukana, ja molemmilla kerroilla hän näki aiheelliseksi purkaa Päivin kasvivärjätyt villalangat pois kerältä ja viritellä ne mm. huonekaluihin. Onneksi ne kerät, mitä Anniina sai käsiinsä, eivät olleet kovin suuria...

4.7.2007

Soittelot sujuivat mallikkaasti, harjoittelimme Unilintua, joka on allekirjoittaneen tekele vuodelta 2003, tehty juuri ennen plussatestiä. Selitinkin myöhemmin, että taisi olla Anniinan tekemä biisi. Unilintua Päivi soittaa tinapillillä, Henna 10-kielisellä ja Aino 5-kielisellä kanteleella ja Tiina mouruttaa munniharpulla.

Sitten soitettiin Herraa hyvää kiittäkää b-sävelmällä. Solistina Päivi, joka soittaa myös tinapillisoolon. Tiina edelleen munniharpulla ja Aino kehärummulla. Henna säestää 10-kielisellä kanteleella. Luonnollisesti virsi 332 säestetään harpulla, huilulla ja kanteleella! (myöhemmin Henna vaihtui kehärumpuun Ainon soittaessa 10-kielistä kanteletta)
Lopuksi tutkailtiin ensimmäistä Päivin ja Hennan tuotosta, (Edustusrouva) jonka lyriikka herätti ilmeisesti hiukan huvitusta Päivin Kullan korvissa. Tai sitten hän vain nauroi meidän musisoinnillemme. Joka tapauksessa yritimme Tiinan kanssa pistää Päivin lyriikat uusiksi, kun "vuoksesi luopua voisin" menikin "luoksesi suapua voisin". Tähän perään sitten sellainen kikatuskohtaus.

Päivin kertomaa:

Illalla käytiin suunnilleen tämmönen keskustelu:

Ukko: Niin mikä se oikein oli se eukkolaulu mitä te lauloitte?

Minä: No se oli se piisi mitä me ollaan tehty, olenhan mää siitä puhunut

U: No etkä ole. Et kyllä ole mulle sitä laulanut, etkä sanonut mistä se kertoo

M: No joo, ehkä en. Mutta olen mää sanonut että meillä on semmonen projekti, että Henna on säveltänyt mun sanoituksen

U: Mää luulin että te laulatte vain kuolleista hevosista

M: No en ehkä ole jaksanut kertoa kaikkia yksityiskohtia kun ei sua tunnu kauheesti meidän musiikilliset harrastukset kiinnostavan

U: No ehkä niinkin... mutta en mää tiennyt että se on niin hyvä!

19.7.

Eilen illalla kävin vielä Päivin tykönä, taas on yksi biisi hautumassa, jonka pitäisi valmistua Outin vauvan ristiäisiin. Aika hyvä siitä tulee, vaikka itse sanonkin (sain kehuja mieheltäni, joten siksi luotan siihen, että se on oikeasti hyvä

Laulun kertosäe oli jo valmiina ennen Anniinan kuolemaa, ja Päivi sai muokattua sanoja pyynnöstäni, ja ne alkoivat soida. Kyllä OYSista kotiin ajellessa oli sellainen olo, että minä en ikinä enää soita enkä laula, vaan hoitelen vaan kukkia Anniinan hautakummulla. Kummasti sitä kuitenkin kädet hakeutuivat kanteleen kielille, kun jonkin aikaa oltiin oltu kotona.

30.7.

Ukkokullan kaveri tuli käymään rääppiäisissä, ja kokeili 10-kielistä kantelettani. Kysyi muka vitsillä, että "eikö tähän pitäisi olla kaulahihna" No, mullahan oli, itse virkkaamani vaalean liila olkahihna, ja tämä koiranleuka meni kommentoimaan, että "Onpa nössön näköinen!". Olkahihnan pitäisi kuulemma olla musta ja siinä pitäisi olla pääkallon kuvia. Mies ehdotti sitten, että musta ja nahkainen olisi hieno. Ilmeisesti tyylisuuntamme hiukkasen poikkeavat toisistaan. Kyllä minua ei kukaan vakavalla naamalla katsoisi, jos pääkallovyöhön sonnustautuisin!

2.8. Ainon synttäriharjoitukset

Aino alkoi hihittämään kantelepakettia avatessaan. Siskot ja äiti olivat onnistuneet olemaan yllätyslahjasta hipihiljaa monta viikkoa! Ei olisi onnistunut mun perheessä! Minä lahjoin nuorta neitoa nimikoidulla avaimenperällä (vai onko se nyt kantelekotelonperä), jotta erotamme omat kantelelootamme toisistaan. Ne kun ovat aivan samanlaiset, ja aivan älyttömän tyylikkäät. Hippy-harppumme Päivi oli taikonut maukkaan täytekakun, joka maistui ihan kaiken ikäisille.

Tehtiin taas vaihteeksi musavideoita harjoituskäyttöön. Laulu oli hiukan epävireistä ainakin omalta osaltani, mutta muuten soitto sujui mallikkaasti. Harjoiteltiin laulua suvun kuopukselle ja Herraa hyvää kiittäkää.

Saapa nähdä, kesyttääkö Gothic harppu 10-kielisensä seuraavaan keikkaan mennessä!

3.8. Vanhojen Harppujen päiväkirjaa seuranneet ovat kyselleet videoiden perään. Tiedotamme siis, että meitä voi katsella youtubesta heti kun saamme kuvattua videon jossa

a) tinapillisti ei unohda soittaa
b) tausta on kuvauksellinen
c) kukaan ei lue mitään nuoteista tai papereista, ei varsinkaan sellaisesta, joka on kiinnitetty kantelistin päähän

5.8. Päivi soitti aamulla ja muistutti Kajari-festareista, jonne oli puhe mennä. Ja mehän mentiin! Jaakko ei viihtynyt, joten anoppini haki hänet pian pois, mutta Päivin pojat sekä Tiina ja Aino seurassamme kuuntelimme päivällä erityylisiä bändejä. Tutustuimme laatikkobassoon ja muihinkin kiintoisiin soittimiin backstagella.

Muut lähtivät kotiin, mutta Aino jäi meille odottelemaan illalla soittavia metallibändejä. Sillä välin hän tutustui ukkokultani metallimusiikkikokoelmaan, jonka koolla ei voi kehuskella, mutta olipahan jotain uutta hänelle kuitenkin.

Illalla käytiin sitten vielä kuuntelemassa metallimusiikkia, Betrayal veti tiukan setin. Ihan ei tuo metallinhohtoinen musiikki ole sitä mieluisinta minulle eikä Country-harppu- Tiinalle, mutta pitihän Gothic harppu Ainon päästä sitä kuulemaan, kun sitä oli täällä kotikonnuilla tarjolla alaikäiselle ihan ilmaiseksi suht rauhallisessa ympäristössä. Baja-majaankaan ei tarvinnut tutustua, kun välillä käytiin meidän kotona virkistäytymässä. Eipä silti, ei siellä Bajamajaa ollutkaan, poijaat kävivät heittämässä vettä pyörätien laidalla puun alla, naisia ei ko. toimissa onneksi näkynyt.

Nyt pää on ihan pyörällä ja korvia jomottaa. Olihan ihan pakko mennä lavan eteen hitsaamaan vaikut korvakäytäviin kiinni!

Ainon lähdettyä Lappiin soittamaan kantelettaan hyttysille, treenasimme Päivin ja Tiinan kanssa soolo- ja lauluosuuksia. Sitten olikin jo edessä Outin pojan ristiäiset!

Laulu raikaa ja soitto soi

Haloo maailma, Vanhat Harput ovat täällä!