maanantai 30. maaliskuuta 2009

Pihisee pihisee

Lauantaina meillä oli Hennan kanssa pieni instrumentaalisessio kun yritimme yksissä tuumin saada selkoa uudesta pillistä. Vanhan nokkahuilistin vinkeistä ja ankarasta piipauksesta oli sen verran apua että ajoittain sain jo liki puhtaita ääniä kuuluville. Harjoittelukappaleena soittelin uutuutta nimeltä Si beag, si mhór. Siinä olisi se Hennan kaipaama kolmetahtinen tarjolla, jos rouvat Harput haluavat ottaa kyseisen kappaleen ohjelmistoon.

Olen jatkanut piipausharjoituksia omin päin ja nyt voin jo luvata että kyllä se siitä.

siis iiikkk!!

Moinen sähköposti oli tullut:

Hei
Miten olisi, pääsettekö Vanhat Harput -orkesterilla esiintymään tämän vuoden Kajariin la 1.8. ?
Antti Roslander
AR-Tuotanto
+358 40 8292 699
antti.roslander@artuotanto.com
www.artuotanto.com

Miten on?

Kalevalaa

Tässä tosiaan Kalevalaa lueskelin. Ensimmäisen runon alun ajattelin tähän laittaa, koska se on kyllä vähän niinkun meille tarkoitettu

Ensimmäinen runo


Mieleni minun tekevi,

aivoni ajattelevi

lähteäni laulamahan,

saa'ani sanelemahan,

sukuvirttä suoltamahan,

lajivirttä laulamahan.

Sanat suussani sulavat,

puhe'et putoelevat,

kielelleni kerkiävät,
10 hampahilleni hajoovat.

Veli kulta, veikkoseni,

kaunis kasvinkumppalini!

Lähe nyt kanssa laulamahan,

saa kera sanelemahan

yhtehen yhyttyämme,

kahta'alta käytyämme!

Harvoin yhtehen yhymme,

saamme toinen toisihimme

näillä raukoilla rajoilla,
20 poloisilla Pohjan mailla.

Eli nyt siis ystävät hyvät ei muuta kuin laulelemahan! Mikä kellonaika huomiseksi sovitaan? klo 17 ehdottaa hän

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Graafista suunnittelua


Tämmöisen pyöräytin, kelpaako?





Paranneltu versio:

torstai 26. maaliskuuta 2009

Laulajatar!

Päivi julkaisi soitinuutisen suoraan blogissa, kuten kunnon Harpun kuuluukin! Lukuisia sulosäveliä uudelle pillille toivotamme me.

Päivän toinen uutinen olkoon se, että viimeinkin Vanhat Harput kiinnittivät joukkoonsa ihan oikean laulajattaren, joka omaa taipumuksia myös rytmisoittimiin. Allekirjoittanut luovuttaa mieluusti lauluhomman sille, joka sen oikeasti hallitsee, ja keskittyy kanteleensoittoon. Tervetuloa Vanhaksi Harpuksi, Sonja.

Tämän päiväisissä harjoituksissa esittelimme Sonjalle omat biisimme, elikkä Olkaamme tytöt yhessä, Petetyn kirous, Suvun kuopukselle, Rakastan kai(sua), Ei musta edustusrouvaa tuu ja Maalaisromantiikkaa. Ja tietysti laulettiin myös kiitosvirsi päivän hyville uutisille, Herraa hyvää kiittäkää. Sonja sai matkaansa biisien sanat ja tarkoin varjellun Paskafestarikoosteen vuodelta 2007.

Eväänä tällä kertaa soijapihvejä, jauhelihaa, vihanneksia ja jasmiiniriisiä. Taisimme juoda myös kahvia ja teetä. Soijapihvejä sai myös kotipakettiin.

Päivän posti



Hmmm, mitähän tuo putkilo sisältää? Näyttää tulleen Englannista asti.



Kas vain, pilli!

Tämän yksilön on omin pikku kätösin askarrellut brittiherra Dave Shaw. Oli varsin kohtuuhintainen ja vinkeän näköinen joten tilausnappi napsahti. Harmi kun ei ehtinyt tämän päivän reeneihin - niistä lisää kohta.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Kellopolkkaa iloksi kansalle

Henna löysi youtubesta huikean pätkän, jonka haluaisin jakaa teidän kaikkien kanssa. Nauttikaa.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Miten olisi improa pitkästä aikaa??

Hoksasin tuossa yhtä biisiä kuunneltuani, että meillä ei taida olla yhtään valssin tynkää. Ihan suotta, sillä tuo jalo kolmijakoinen rytmi on kerrassaan mukavaa soitettavaa. Tässä kevään aikanahan Vanhat Harput täyttävät kaksi vuotta, ja alkuaikojen muistoksi ja kunniaksi ehdottaisin improvisaatiojammailubiisiä seuraavaksi kohteeksi. Soittelin tässä itse seuraavanlaista sointukiertoa (haasteellisempaakin saa tietysti kehittää, mutta tässä aluksi)

D D D D
G G D D
A A D D
A A D D

Ja sama suomeksi:
I I I I
IV IV I I
V V I I
V V I I

Ja tähän kun saisi tinapilliä, niin voisi tulla vaikkasta kokonaan uusi biisi...

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ja taas!

Treenitahti suorastaan huimaa päätä, eilen soittelimme taas - jo toisen kerran viikon sisään. Illan pikasoitot venähtivät kuitenkin kahteen tuntiin, siinä aikana ehdimme soitella yhtä ja toista.

Aloitimme irkkuosuudella. Muistin kätköistä kaivelimme Donnybrook Fairin, joka on kyllä päässyt pahasti rapistumaan ainakin omalta osaltani. En suosittele mukana tanssimista ennenkuin tinapillisti saa taas rytmistä kiinni. The road to Lisdoonvarna pysyy kuosissaan paremmin, toki se on helpompikin ainakin pillinäkökulmasta. Kanteletar lienee eri mieltä. Sitten fiilisteltiin ihanaisen Down by the Sally Gardenin kanssa joka soi kuin "suoraan Konnun pyöreiltä ovilta". Uutuutena otettiin mukaan Silverspear-niminen tilulilu, johon olin etukäteen tekaissut sointukierron. Tiina ja Henna pääsivät nokkelina muusikoina nopsasti kärryille ja niinhän sekin lähti kulkemaan.

Soittelimme ja laulelimme myös Petetyn kirousta, Pohjalaista uskontunnustusta ja Herraa hyvää kiittäkää. Sunnuntainen tuomasmessulaulanta tuntui vielä kurkussa niin että Petetyn kirous ei ihan kulkenut. Se on vaan yllättävän hankala laulaa puhtaasti. Laadukkaampaa vokalistia odotellen...

torstai 12. maaliskuuta 2009

Kevättä ilmassa

Kevätaurinko on saanut Harput taas kömpimään esiin koloistansa. Tänään lauleltiin taas lauluja ja mietittiin maailman menoa. Talvi ei siis ole juurikaan muuttanut asioita täällä... Paitsi että auringonsäteet eivät vielä ole sulattaneet Karelie Kylmää, joka edelleen talvihorroksessaan vaeltaa. Paikalla siis allekirjoittanut, Henna ja Päivi

Tarjolla oli mm:
Olkaamme tytöt yhessä
Petetyn kirous
Uusi tinapillitilutus, jonka nimeä en kyllä nyt muista
Muutamia veisuja ja virsiä

Sekä näistä tätä vadelmaista.