Korvapuustikekkerit

Joulun jälkeen palailemme hiljalleen arkijärjestykseen. Vielä on kuitenkin koululaisilla ja työläisillä vapaita päiviä, jotka on hyvä viettää soitellen.

Tänään vietimme taas äärimmäisen tehokkaan 3½ tunnin musiikkiterapiasession. Purimme vanhoja huolinkaisia (nilkkaan) ja soitimmekin vähän. Päivän teemana oli vuosi -95, joten kävimme käsiksi Hennan tuolloin säveltämään teokseen. Kappale sai viimein uudet sanat. Yhden säkeistön loppuun tosin jäi vielä shalalaata ja nananaata, mutta lupaan korjata tilanteen. Tai sitten lisätään siihen kohtaan instrumentaaliosuus.

Eväänä limpun kokoisia korvapuusteja!

Joulua...

Harput ja huilut toivottavat kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Joululaulutunnelmissa

Eilen pidimme myöhäislaulannat Hennalla. Illan sisältö oli suunnilleen siinä että Aino dissaa joulua, Tiina Ainoa, allekirjoittanut ankeita suomalaisia joululauluja ja muut anglo-amerikkalaisesta kulttuuripiiristä peräisin olevia gloria-rallatuksia. Vaan suklaa, jouluomenalimsa ja hillomunkit pitävät minkä tahansa bändin koossa, ja niinpä soittelimme sopuisasti muutamaan kertaan Joy to the World ja Heinillä härkien kaukalon.

Ehkäpä tasapainon vuoksi pitää kuitenkin vielä ottaa työn alle joku umpisuomalainen kappale "laps hankeen hukkuu unhoittuu"-hengessä?

Ei musta edustusrouvaa tuu

Hennan ehdotuksista vähiten taustahälyä ja epämääräisiä haahuilijoita oli ehkä Eukkopiisin kohdalla, joten festarikansa ja muut fanit olkaa hyvä:

Ei musta edustusrouvaa tuu

Vanhat Harput live @Paskafestarit2007

Lämmin kiitos kaikille Paskafestareille tavalla tai toisella osallistuneille!

Meininki oli bändin rakoista ja maailman sitkeimmän flunssan aiheuttamasta Nylon Beat-soundista huolimatta hyvä; muutamia virheitä toki sattui itse kullekin mutta kokonaisuus toimi mainiosti.

Alan kohta koostaa virallista Paskisvideota. Myös tänne on mahdollista laittaa joku pätkä - toivekappaleita saa äänestää kommenteissa. (Bändillä on toki veto-oikeus ja jos sille päälle satumme niin yhtäkään piisiä ei julkaista.)

Kenraaliluuntnanttiharjoitukset

Tänään harjoiteltiin koko bändillä huomista koetusta varten, koko setti läpi kauhun tasapainolla. Aikaa oli tunti, Tiinan piti lähteä navettaan ja Hennan soittotunnille. Päivi saatiin harjoituksiin suoraan töistä ja kauppareissulta. Kaiketi meni ihan hyvin, kukaan ei oksentanut eikä itkenyt, eikä yksikään instrumentti mennyt hukkaan, mitä nyt kainalorumpu oli jossakin muualla.

Henna unohti sanat yhdesti ja jotain muutakin asiaankuuluvaa hutilointia ilmeni. Mutta: minua viisaammat ovat sanoneet, että kenraaliharjoitusten pitää mennä huonosti, että keikka menisi nappiin. Sössitäänpä sitten huomiset, ne KENRAALIharjoitukset sitten ihan perusteellisesti ;-D

Onnea saisi tuoda ainakin se, että sain ison rakon keskisormeeni. Testasin sitä sen verran, että näppäilystä ei ainakaan tule mitään. Rämpytän siis kaikki biisit, ja toivon että en loukkaa itseäni enempää. Viime hetken neuvo kanteletta soittaville Harpuille, Tiinalle ja Ainolle. Tarkistakaa että kynnet ovat riittävän lyhyet.

Bändi aloittaa joskus iltanavetan jälkeen. Eli käsittääkseni kuuden jälkeen illalla voisi olla hyvä aika tulla paikalle! (Viralliselta kutsujataholta voipi kysellä tarkempia tietoja. Mää en muuten tiedä yhtään mitään.)

Ei vielä kenraaliharjoitukset (toivon)

Tänään harput harjoittelivat kahdessa erässä. Ensin Päivi, Henna ja Tiina, sitten Päivi, Henna ja Aino. Katsasteltiin bassokomppeja ja kanteleen ja tinapillin kuvioita, kaikenmaailman pientä säätämistä. Kuvattiin Tiinaa varten muutama videonpätkä, jotta hän saisi harjoitella itsenäisesti ennen lauantaita. Kirjailen tähän vielä lauantaina kuultavat biisit:

-Donnybrook fair
-Mitä me tytöt suremma
-Maalaisromantiikkaa
-Legenda
-Konevitsan kirkonkellojen soitto
-Unilintu
-Afrikan yö
-Suvun kuopukselle
-Edustusrouva
-Herraa hyvää kiittäkää

Saattavat olla esitysjärjestyksessä, mutta todennäköisesti eivät. (Niinhän se aina menee)

Paskafestarit - virallinen tiedote

Arvoisa yleisö,

Maailman ensimmäiset Paskafestarit järjestetään lauantaina 24.11.2007 myöhemmin ilmoitettavana kellonaikana Lampijärven ranchilla eli Äitillä. Luvassa surkeaa musiikkia ja huonoa seuraa.

Idea paskafestareista syntyi kesän korvalla, kun Aino haaveili pääsystä Provinssi Rockiin. Mm. Isot Siskot vastustivat, koska a) Provinssi on pissisfestari ja b) Aino on liian pieni sen kaltaisiin menoihin. Että Haapavesi Folkiin paremminkin, jos johonkin. "Entäs Tuska-festareille?" Aino kysyi. "No ei! Me pidetään omat festarit. Vanhat Harput kun soittaa koko päivän niin siinä on Tuskaa tarpeeksi", vastasimme. "Ei ne silloin ole mitkään Tuska-festarit", tuumasi Aino, "vaan... vaan... mikä on tuskan vastakohta?" Vastaus kuului luonnollisesti ja isoon ääneen: "PASKA!" "Just. Paskafestarit. Surkeaa musiikkia ja huonoa seuraa."

Niin että siksi.

Kuninkaallisessa seurassa

Aino risti minun vanhan 5-kielisen kanteleeni kanteleiden kuningattareksi, joten Tiinan uusi upea bassokantele saa sitten olla kanteleiden kuningas. Kunkku kumahteli kerrassaan upeasti ja loi pohjaa muulle rämpytykselle ja huilutukselle.

Aino päätti pitää vapaaillan, ja lähti elokuviin. Me jäljelle jääneet sitten perehdyimme bassokanteleen tarjoamaan äänimaailmaan ja totuttelimme uuteen saundiin. Soitettua tuli Afrikan yötä, Edustusrouvaa, Maalaisromantiikkaa ja Suvun kuopusta. Hyvin Tiina bassotti orkesterimme kahdeksan tunnin harjaantumisella. Kun keikkaa pukkaa, sanoi entinen basisti!

Tässähän pitää itsekin alkaa jo harjoittelemaan, etten jää kovin jälkeen. Ainokin sai soittokokeesta kympin!

Siinä se nyt sitten on!

Kuinka monta ihmistä mahtuu kaksioon?

Ainakin 16, totesimme tänään kun Harppujen (4kpl) ja Harppujen paikalla olevien lasten (5 kpl) lisäksi taloon ahtautuivat Eemeli, Katja, Outi, Juhani, Juho, Arto ja Rami. Hyvä meininki ja tiivis tunnelma, kohti Paskista siis!

Soitannollinen puoli jäi loppujen lopuksi (taas) vähän heikommalle. Edustusrouva oli epävireessä, syy siihen jäi selvittämättä. Suvun kuopusta laulettiin myös, ja Afrikan yötä. Sitten meni soittimet hukkaan ja se siitä.

---
PS. Tiina, karvalakkisi on täällä. Kokeilin sitä, mutta saisi olla pari numeroa suurempi; nyt puristaa ikävästi silmälasien aisoista. Ehkä jätän tuosta Tintun esittelymallistosta jonkun riittävän suuren ja karvaisen yksilön itselleni terapiakäyttöön.

Toki villa on aina villaa mutta ilmeisesti tekokuitukarvalakillakin on suotuisia vaikutuksia?

Mieletön draivi!!!

Johtuneeko lähestyvistä paskafestareista, vai mikä oli, mutta ainakin minun korviini Vanhat Harput olivat lauantaina elämänsä vedossa.

Minoon niin täpinöissäni tästä! Soitettiin Maalaisromantiikkaa, Edustusrouvaa, Herraa hyvää kiittäkää, Legendaa ja Mitä me tytöt suremma.

Reenien jälkeen Päivi ja Henna lähtivät vielä kuuntelemaan Pekka Simojoen lauluja Pyhäjoen kirkkoon.

Eväinä oli harppusiskojen äitin leipomia sämpylöitä ja pullia. Leivinuunin lämmössä oli mukavaa soitella.

Lätinöitä

Täytynee jotain raportoida, kun anonyymitkin alkaa jo huhuilemaan.

On todellakin ollut vähän hiljaista. Toissapäivänä oli puhe pitää kolmen naisen harjoituksen ilman lomailevaa Ainoa, mutta niistä tulikin yllättäen kahden naisen lätinätuokio. Henna ilmoitti olevansa kipeä, joten Päivin kanssa _puhuimme_ musiikista ja monesta muustakin asiasta. Ehkä enimmäkseen niistä muista.

Kanteleitten kuningatar on todellakin saanut taas uuden oppilaan, kun minä aloin varovaisesti näppäilemään ja rämpyttämään. Tähtäimessä on bassokantele, ja kuningatar yrittää minua kuninkaallisella arvollaan opastaa kanteleitten maailmaan.

no. Siinäpä ne asiat taisivat tältä kerralta olla. Että heippa!

Lisää sinisiä lankoja

Tämä alkaa mennä jo oudoksi, mutta kirjoitan, kun anonyymillä Vanhat Harput-fanillamme on ilmeisesti tylsää blogiamme lukiessa.

Taannoin oli puhetta lankojen värjäämisestä siniseksi, ja Tiina kertoi näkemästään morsinkovärjäyksestä. Päivi mainitsi kyseessä olevan indigo-värjäyksen, joten tässä tietoa kirjasta Serendipisyys- sattuma tieteessä. Hiukan referoituna, wannabe-kemistejä varten, ;-) sikäli jos se heitäkään kiinnostaa.

Aina 1890-luvulle asti indigoa saatiin vain kasveista. Intiassa indigoviljelmiä oli liki miljoona hehtaaria vuonna 1897.

Saksalainen kemisti Adolf von Baeyer keksi indigovärin kemiallisen rakenteen vuonna 1883, kahdeksantoistavuotisen tutkimuksen päätteeksi. Hän keksi useita tapoja valmistaa synteettistä indigoa, mutta kaikki olivat kalliimpia kuin kasviperäisen indigon käyttö. Kunnes: Kemisti nimeltä Sapper sotki labrassa hiilitervalla (joka sisältää naftaleenia yhtenä ainesosana) ja rikkihapolla, ja särki samaan soppaan vahingossa elohopeaisen lämpömittarin. Täten naftaleeni muuttui vedettömäksi ftaalihappoanhydridiksi, ja rikkihappo muunsi elohopean elohopeasulfaatiksi, joka toimi katalyyttina reaktiossa. Vedettömästä ftaalihappoanhydridista voitiin helposti valmistaa edullista synteettistä indigoa, ja intialaiset indigontuottajat menivät konkurssiin. Myöhemmin kehitettiin vielä järkevämpiä keinoja synteettisen indigon aikaansaamiseksi.

Että ei ruotsalaisilla tai suomalaisilla langoilla ole mitään hätää, saksalaisia lankoja voi hyvinkin käydä sääliksi.

Kantria!

Maanantaina soitettiin taas - onneksi Henna pitää meidät harvapääsisarukset järjestyksessä. Nyt meillä on country-biisi ja se on ihana! Unohdin tosin jo miten se menee... Hennaaaa?

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Maanantaina soittelimme pitkästä aikaa. Meidän muksut oli mummulassa, paitsi Antti joka oli pihalla nukkumassa. Onneksi Outi oli paikalla joukkueineen ettei Jaakko jäänyt ainoaksi alle metrin korkuiseksi.

Ruoanlaiton ja muun touhotuksen ohella soitimme ainakin Donnybrook fairia ja Afrikan yötä sekä onnistuimme herättämään vaunuissa nukkuvan Ramin hänen nimikkobiisillään.

Minulle tuli kiire hattukekkereille ja soitannan lopetus olikin aika kaoottinen - seisovan ruokailun jälkeen suoraan tukka sojossa tien päälle. Kimmo sai ilmeisesti talon tyhjennettyä vieraista?

Soittotauon virkistykseksi

Kun ei pääse soittamaan, tuli sitten tartuttua kirjaan. Joka sattui olemaan tällä kertaa Kettusen kootut, kirjoittajana Markus Kajo. Kopioin tähän jutun otsikolla "Salanimet".

"Baareissa myyvät kaiken maailman leipiä. Oopperavoileipää, kappelia ja vaikka mitä rakennusta. Eikä niistä ikinä muista, mitä niissä on päällä. Onko sika-juusto-leipä vai nauta-silakka-leipä, vai mikä. Antaisivat leivilleen kunnon nimet, että saisi selkoa. Kun ruokalistassa lukisi, että rönsyorsimovoileipä, tietäisi että A) kyseessä on kasvisruoka ja B) että leivästä puuttuu kasvispuoli, koska rönsyorsimo on rauhoitettu (pahoittelemme). Jos teille kasvisruokaa pyytäessänne sen sijaan tarjotaan löyhkäsilokkavoileiipää, niin jättäkää syömättä, mutta kaapikaa mössö kuitenkin talteen. Löyhkäsilokka on sieni, jolla on erinomaista värjätä lankoja. Sillä voitte värjätä oman lankonne siniseksi. (Terveisiä hänelle)"

Että varokaapa vain, lankomiehet!!! :-D

Pillikorjaamo

C-pillini oli mystisesti litistynyt alaosastaan. Kyllä siitä ääntä lähti, tosin vielä normaalia käheämpi ja C ja D oli hankala soittaa puhtaasti kun reikiä ei tahtonut saada kunnolla umpeen. "Sillä se lähtee millä on tullutkin", muistelin Laila Slidenin klassikkoneuvoja vuodelta -89 tai niiltä main ja tungin pillin oven saranapuolen väliin.

Ei siitä ihan pyöreä tullut, mutta vähemmän littana kuitenkin. Ja vähän helpompi soittaa taas.

Ompa täällä hiljaista

Harpuilla ollut vähän syysmasennusta kai. Tauti ja potunnosto vienyt harjoituksista osallistujat. Mutta täältäpä nousemme uusi voimin entistä ehompina; Aino ehdotti että harjoteltais tänään. Kai se sopii? (pitää vielä soitella)

Minulla kyllä on todellakin ollut muut asiat mielessä kuin musiikki. Ja se on synti ja häpeä, koska tämä kyseinen elementti on kuitenkin parantanut elämänlaatua hirveästi. Olen miettinyt ihan muita asioita. Olen perustanut yrityksen ja se on vienyt valtavan osan aivokapasiteetistäni.

No, mutta jotain sentään; viime yönä harjoittelin huuliharpun soittoa unissani! Se meni kyllä tosi hyvin.

Laulakame laatuisasti

Eilen Hennalla, tuota, kröhöm, ei ollut nokkahuilutuntia, joten soittelimme sitten. Tiina oli kaivellut Kantelettaresta pätkän, josta tehdään ihan oikea kansanmusiikkiesitys. Äitin iloksi laulettiin myös Legendaa ja pari kertaa Afrikan yötä ja konevitsausta.

Hennan sävellykseen mulla on vähän ajatuksentynkää; voisin koittaa väsätä biisiä kumppanuusvaiheen avioliitosta, siitä kun suurin tunteen palo on häipynyt johonkin. (Sellainenkin vaihe kuulemma tulee joskus) "Tahdon kai rakastaa kun tuli luvattua niin" -henkeen.

Kippoja ja ajatuksensiirtoa

Maanantaina ehdittiin harjoitella viitisen minuuttia ennen Tupperware-esittelyn alkua. Käytiin läpi markkinalaulua ja Afrikan yötä. Tiina näytti Kantelettaresta sopivannäköistä runonpätkää tulevaa työstämistä varten.

Tänään tavattiin Päivin kanssa, jotta sain esiteltyä hänelle biisi-ideani. Laiskuuttani kun en aluksi viitsinyt kirjoittaa nuotteja, ja muussa muodossa sähköpostin kautta tapahtuva ajatuksensiirto ei minulta oikein onnistu. Oli siis otettava kaunis kantele käteen ja laulettava biisiaihio. Ja kirjoitettava se jotakuinkin nuoteille, että Päivi sai vietyä biisin kotiinsa inspiraatiota odottelemaan. Minua kun ei ruoan kalleuden ja tilanpuutteen vuoksi kannata Los Niemelässä enempiä säilytellä, kun en kuitenkaan suostuisi olemaan hiljaa nurkassa vapaata hetkeä odottelemassa, kuten Päivin adoptoima hylkykitara tekee.

Harjottelua ja muutakin

Harjoteltiin tänään päivällä ilman Ainoa. Ikävä oli. Aika Paljon tosin puheltiin myös niitä näitä ja purettiin tuntoja. Oli vähän alakuloa liikkeellä. Harjoteltiin alttostemmaa akkalauluun. Siitä tulee ihan hyvä kunhan harjotellaan vielä enemmän. Outin iloksi soitettiin myös Afrikan yö ja "apinat vilistää silmissäni"-markkinalaulu.

Lueskelin iltapäivällä Kanteletarta. Siinäpä kirja täynnä meille sopivaa matskua. Sanoituksia saa vähän "nykyaikaistamalla" sieltä vanhoja lauluja. Ei ne laulun aiheet ole miksikään muuttuneet. Iloja ja suruja sopivassa suhteessa.

Itellä jo aikaisemmin pyöri päässä semmonen lause, että meren aalloilla kuunnellaan melankolinaa. Saa nähdä tuleeko siitä ikinä mitään.

Evääksi Päivi tarjosi ah niin ajankohtaista vispipuuroa.

Vanhan kertausta

Tiina oli unohtanut kertoa, että 15.9.2007 harjoituksissa eväinä oli Tiinan tekemää toffeeta ja Hennan tuomia Omar-karkkeja.

Tänään soiteltiin taas vanhoja biisejä, Konevitsaa, Herraa hyvää, Eukkobiisiä, Legendaa ja Donnybrookia. Hiomista ja hitsaamista vielä, mutta aika hyvin tuo setti on paketissa. Erityiskiitos Legendan upeasta tinapilliosuudesta Päiville.

Aloiteltiin Eukkobiisin stemman tekoa, mutta kotiläksyksi jäi. Ehkä sitten ensi kerralla mukaan saadaan stemmalauluakin meidän upeaan tulevaan hittiin ;-D

terve kaikille!

juu eilen taas harjoteltiin (Tiinan kanssa). Meni tosi kivasti. Soitettiin kaikkia mahdollisia lauluja ja ne meni niin hyvin että todettiin, että tarvitaan uusia. Me ei olla sillä tavalla rajoittuneita, että soitettaisiin vain omia tai vain kovereita. Pitää siis miettiä meille sopivia lauluja tai keksiä niitä omasta päästä. Ja ei ne nyt ihan täydellisesti mene ne entisetkään piisit, mutta kiva olisi jo soitella jotain muutakin.

Eukkopiisi tarvii alttostemman, kun ei vain ääni riitä. Ei kulje niin korkealta, paitsi Hennalla. Metallikappale on aivan sairaan hyvä ja tosi metallinen. Nyt vasta huomasin, että siinähän ei tosiaan lauleta, mutta ei se haittaa! Myös markkinalaulu kulkee ja rokkaa.

Oon muuten tehny salassa töitä. Oon kirjotellut sekalaisia nuotteja jonoon, toivoen että niistä tulisi jotain, mitä voisi musiikiksi kutsua. Mutta semmoiset tihutyöt loppuvat nyt, sillä hajotin taas tuon soittopelini. En siin munni- enkä huuliharppua vaan mandoliinin.

Maalaisromantiikkaa ja black metalia

Ainolla oli eilen taksvärkkipäivänä navettatyöläisen työajat ja ehdimme soittaa vähän päivällä (ilman Tiinaa).

"Konevitsaus" eli "Konevitsa on my mind" eli "Olipa kerran konevitsan kirkonkellot... mutta eipä ole enää!" tinapillisäestyksellä alkoi Ainon korvissa kuulostaa riittävän melankoliselta "Täähän on niinku blackmetallia!"

Maalaisromanttiset lyriikat lähtivät Hennan matkaan hautumaan siltä varalta että meidät varataan MTK:n kekkereihin soittamaan.

Donnybrook fairia soittelimme myös, ja se kulkee jo mitä melekosesti - tosin tinapillistillä tahtoo soittamisen ilo ylittää matemaattisen kyvykkyyden eikä kertaukset aina mene ihan niinkuin piti. A-osa siis soitetaan 1-3 kertaa ja sitten B-osa 1-3 kertaa ja sitten vielä koko homma alusta. Kantelettaret yrittää vaan pysyä matkassa.

Sävellystä ja sulosointuja

Kolmen harpun harjoituksista muodostuikin sävellyssessio, kun piti alkaa nuotintamaan Ainon improvisaatiopätkiä bändille sovitettavaan muotoon. Konevitsan kirkonkelloista lähtenyt improvisaatio sai julmasti työnimekseen "konevitsaus", mutta Aino saa keksiä kauniimman nimen, kunhan sovitus etenee.

Soitettiin myös Afrikan yötä ja Donnybrook fairia, joista jälkimmäinen edistyi ihan mukavasti. Afrikan yöhön ei tullut tällä kerralla mitään uutta.

Testattua tuli myös Musikatti.netin tulostettava nuottipaperi :-)

Cross-country folk

Musiikkityylimme taitaa olla vielä vallan määrittelemättä. Olemme ihan itse nimenneet edustamamme genren cross-country folkiksi.

Folk niinkuin kansanmusiikki. Sitähän tämä ehdottomasti on, koska kukaan meistä ei osaa oikeasti soittaa (paitsi Henna vähän) eikä tiedä musiikin teoriasta mitään (paitsi Henna vähän). Ja kansanmusiikkisoittimiahan me soitetaan.

Cross-country viittaa ensinnäkin poikkimaantieteellisyyteen: folk-henkisyydestä huolimatta emme soita minkään maan kansanmusiikkia. Meillä on supisuomalaiset kanteleet, irlantilaiset pillit sekä munniharput, huuliharput ja rummut ja kalistimet ties mistä. Cross-country -termillä on tässä yhteydessä myös perinteisempi "maasto"-merkitys. Katu-uskottavia emme ole (paitsi Aino), olkaamme siis maastouskottavia. Pystymme tarvittaessa vetämään jamit pystymetsässä (ja pystymetsästä, toki) koska soittimet ovat akustisia ja helposti roudattavia.

Kieliostoksille mars!

Vaihteeksi ostoslistalla kieliä, mandoliiniin tällä kertaa. Minäkin virittelin soittopeliäni. Vika vanhoissa kielissä (siis kaiketi taivaan vanhoissa; soitin myytiin minulle nimellä mandoliini 50-60-luvulta). En tunne itseäni huijatuksi, sillä myyjä kuitenkin kertoi kielten olevan jo vaihtokunnossa. Vaikka poikki onkin vain yksi kieli, ostan kuitenkin koko setin ja vaihdan kaikki.

Maanantaina harjoiteltiin. Meni ihan jees. Eukkolaulu alkaa jo sujumaan hyvinkin mallikelpoisesti. Soiteltiin myös Afrikan yötä, mikä sekin vain paranee koko ajan. Legendaakin muisteltiin ja Herraa hyvää kiittäkää. Ihan perusharjoitukset, muisteltiin vanhoja juttuja eikä taidettu lisätä mitään uutta. Korjatkaa toki harput jos ihan väärin muistan.

Lauantaista vielä

Tässäpä siis lauantain eväät; suklaa banaani kermakakku sokerikoristeharjoituksin. Kakku on kostutettu vaniljamaidolla ja välissä on banaania johon on murskattu levyllinen suklaata. Päällä on kermavaahtoa, johon on sulatettu sekaan toinen suklaalevy ;).

Tilasin uusia päitä pursottimeen ja pakkohan niitä oli testata. Tuloksena siitä nämä ruusut ja lehdet. Massana käytin royal icingia eli vaahdotettua munankeltuaista johon sekoitetaan niin paljon tomusokeria että rakenne on tarpeeksi tukeva. Uusi tuttavuus oli myös koripunospursotin. Vaatii harjoittelua, mutta eiköhän se tästä.

Soittoharjoitukset meni kyllä mukavasti ja hyvässä hengessä. Tuntui taas, että kyllä tämä tästä ja että tässähän tullaan koko ajan paremmiksi. Kakku kyllä kummasti piristää mieltä. Afrikkalaulu on kyllä minun suosikki, ja nyt vielä kun lauletaan äänissä, siitä tulee upea! Olen vieläkin niin lumoutunut meidän soitosta ja laulusta. Jotenkin se on niin ihmeellistä että se musiikki lähtee meistä. Eihän me edes olla mitään muusikkoja! Omaksi iloksihan me vain soitellaan, mitä kakunsyönnin ohessa keretään. Mutta mahtavia onnistumisen kokemuksia tämä kyllä tarjoaa, kiitos vaan teille, rakkaat harppusiskot.

Railakas lauantai-ilta

Orkesterin äiti-ihmiset jättivät vastoin tapojaan taustajoukot kotiin ja lähtivät Tiinalle iltaharjoituksiin. Harjoiteltiin Eukkobiisiä (Ei musta edustusrouvaa tuu), Herraa hyvää kiittäkää, Afrikan yötä ja Donnybrook fair'ia. Afrikan yöhön saatiin tällä kerralla stemmat, kiitos Päivin. (ja Hennan, joka stemmaa hiukan vielä hioi)

Keskusteltiin basso-ongelmasta, ja todettiin että ilmankin pärjätään, kun kenelläkään ei ole resursseja uuteen instrumenttiin. Vaikka basso uupuukin, ovat Vanhojen Harppujen treenieväät vertaansa vailla Tiinan ansiosta. Upea kermakakku maistui ihanalta!

"Tunnin" kestävät harjoitukset venähtivät kolmeksi tunniksi, kun kärsimättömät miehet alkoivat soitella perään. Ilmeisesti uniaika alkoi painamaan päälle, ja äitejä tarvittiin taas.

Sain kielet!

Kitaraan nimittäin. Eli harjoittelu jatkuu, nyt voin siirtyä Kitarakoulussa kohtaan "Säveliä 3. kielellä", jee.

Löysin myös sisäisen basistini, kun soittelin Oodia ilolle kahdella matalimmalla kielellä ja se olikin paljon hauskempaa niin, kuin sivulla 10, jossa sitä soitetaan 1. ja 2. kielellä. (Öh, anteeksi kökkökielinen lause. Toivottavasti punainen lanka on löydettävissä kuitenkin) Vaikka kitaraa sellaisenaan ei kelpuuteta bändiimme, voin kuitenkin lupautua vapaaehtoiseksi soittamaan bassoääniä jos johonkin piisiin niitä tarvitaan.

Pikaharjoitukset ennen nukkumaanmenoa

Iltakuuden jälkeen bändi pikkuhiljaa kokoontui Päiville pieniin iltaharjoituksiin. Taustajoukot olivat suht tyytyväisiä, paitsi Jaakko, joka tullessa oli torkahtanut autoon. Saatiin kuitenkin soitettua kolmea biisiä, Afrikan yötä, Herraa hyvää kiittäkää ja Suvun kuopukselle. Kanteleen käyttö rumpuna selvästikin jakoi mielipiteet, mutta koska The Rumpu oli jäänyt kotiin, oli kanteleen kopan kopisuttelu selvästikin ainoa oikea vaihtoehto. Allekirjoittanut joutui esittelemään muinaista biittikompin hallintaa, kun sitä kysyttiin :-D

Koulujen alettua bändiläiset ovat selvästi hiukan tavallista väsyneempiä, mutta jaksettiin kuitenkin ja edistymistäkin tapahtui alle tunnissa. Tästä on hyvä jatkaa soiton opiskelua!

Sadepäivän kitinäharjoitukset

Rakkaat harppusiskot, pyydän nöyrimmin anteeksi ärtyisyyttäni tämän päivän soitannoissa. Turhauttaa vaan niin ryökäleesti kun istutaan monta tuntia ja y h t ä ä n biisiä ei saa soittaa rauhassa läpi ilman että joku (mun lapsi) roikkuu jalassa tai kädessä tai huutaa tai on jotain vailla.

Kyllä, onhan ne huonosti kasvatettuja, tai siis ei ollenkaan kasvatettuja, ja muutenkin, onhan se nyt aivan liikaa odottaa alle 3-vuotiailta että osaisivat vähän aikaa odottaa. Edes kappaleen loppuun.

Silti. Ärsyttää ja epätoivo iskee: voiko tästä koskaan tulla mitään kaunista tai edes sellaista joka kuulostaisi muulta kuin kolmasluokkalaisten musiikkitunnilta jossa kaikki saa soittaa. *Tässä vaiheessa hatunnosto ala-asteen musiikinopettajille*

Illalla sama ulina kotona kun muistin taas kitaran ja ajattelin harjoitella "säveliä 1. ja 2. kielellä". Niistä on hyvä aloittaa kun 3. kieli sattuneista syistä puuttuu. Kyllä on jo *kirosana* kun olis kerrankin motivaatiota opetella jotain jota ei ennen tiennyt olevansa edes kykenevä oppimaan eikä saa hetken rauhaa.

---
Ja historiankirjoituksen vuoksi kerrattakoon että tänään "soitettiin" siis eukkopiisiä, Donnybrook Fair'ia ja Legendaa.

Ristiäiskeikka

Tässäpä Harput viime keskiviikon (15.8.07) keikalla. Soitimme Ramin ristiäisissä kaksi laulua; Herraa hyvää kiittäkää ja Suvun kuopukselle. Palaute oli positiivista, vaikka soittaminen ei kyllä ollutkaan niin yksinkertaista kuin ainakin minä olin kuvitellut. Ihan uutena ja yllättävänä tekijänä kuvioihin astui Jännitys, enkä ollut yhtään varautunut moiseen. Yleisö kun oli tuttu ja olemmehan me kukin tahoillamme aikaisemminkin esiintyneet. Mutta soitto meni ihan mitä melkoisesti, vaikka kädet vähän hikosivatkin. Yleisö pastoria myöten meni täysin sanattomaksi :)

Tinapillit

Suunnittelin ryhtyväni tinapillistiksi Riverdance-huumassa vuonna 1998. Muutaman kaverin kanssa soitimme ilmatinapilliä ja treenasimme Michael Flatleyn askelkuvioita pitkin Sarpatin* pihaa.

Tämän muistaen ystäväni Elisa toi minulle tinapillin Irlannin reissultaan. Se on kuvassa vasemmanpuoleinen, D-vireinen Feadóg-merkkinen pilli. Sen kanssa oli aika helppoa aloittaa, koska sormitus menee kutakuinkin samalla lailla kuin nokkahuilussa, jota ala-asteella opeteltiin soittamaan. Tinapillin ääni ei kuitenkaan ole kovinkaan hurmaava yksinään, varsinkaan jos soittajan taidot ovat kotoisin sieltä ala-asteen nokkahuilutunneilta, joten soitin sitä kovin vähän. Monta vuotta se lojui milloin jossain miljoonalaatikossa milloin lelulaatikon pohjalla, kunnes Vanhat Harput saivat alkunsa.

Toinen on C-vireinen Waltons-pilli, joka on ostettu täkäläisestä musiikkiliikkeestä. Sillä sujuvat myös D-mollissa soivat kappaleet, joita joskus saattaa ohjelmistoomme kuulua.

Tinapilli on tähän bändiin mitä erinomaisin soitin, koska se on kevyt eikä vaadi virittämistä. Jammailua edistää se, että sävellaji on aina oikea (jos vain pilli on oikea). Eduiksi laskettakoon myös se, että tämä instrumentti ei juuri kolhuja hätkähdä. Hintakaan ei päätä huimaa: tämän tason soittimen saa alle kympillä.

---
*Sarpatti on Pyhäjoen seurakunnan nuorisotila jonka pihamaalla on eräänkin kerran seisottu ringissä ja mietitty mille aletaan vaaleina kesäiltoina.

Vanhat Harput eivät soita kitaraa

Eilen tuli todistettua myös se, että Vanhat Harput eivät soita kitaraa. Bändillä on sosiaalikitara, joka erinäisten vaiheiden kautta on päätynyt Hennalle, joka lainasi sen Ainolle. Aino kuitenkin rakastui kanteleeseen ja Tiina vuorostaan otti kitaran. Tiina on nyt käyttänyt kaiken tarmonsa mandoliinin opiskelemiseen, joten minä ajattelin opetella soittamaan kitaraa.

Omistan Hal Leonardin "Kitarakoulu" -oppaan jonka mukana tulevan cd:n mukaan aloin virittää kitaraa. Ihmettelin kun ääni ei oikein tunnu muuttuvan, joten väänsin viritystappia ihan reilusti ja... *tsojoing!* kieli räpsähti silmille. Viereinen kieli.

Tästä lähtien soitan vain soittimia joita ei tarvitse virittää.

Legendaa ja eukkoja

Vanhat Harput harjoittelivat kesän alussa paria Mustarastaan biisiä coverina ennen omien biisien tekoa. Nyt kolmen kuukauden jälkeen käsittelyyn otettiin Legenda. Biisissä on kerrassaan upeat sanat ja muutenkin hieno meininki. Kantelistit komppasivat ja aloiteltiin tinapillin ja mandoliinin soitinosuuksien kehittämistä. Tiina saa päättää viikon sisällä, että soittaako hän Legendaa maniskalla vai huuliharpulla.

Eukkobiisiä soitettiin myös pitkän tauon jälkeen, ensin Henna transponoi biisin uusiksi (mobiileille soittimille sopivaksi) ja sitten olikin aika muistella, että millä tätä piti soittaa... Muistin virkistykseksi: kahdella kanteleella, tinapillillä ja kehärummulla!

Hennan kanteleet

Vanhat Harput suosivat helposti mobilisoitavia soittimia. Maksimikokoa edustavat 10-kieliset kanteleet, kitara on jo todettu liian suureksi roudattavaksi, johtuen lähinnä taustajoukkojen koosta ja siitä, että ko. pelillä ei ole koteloa, jossa se kolhuitta kulkisi. Koska harjoittelemme ja esiinnymme vain ihmisasumuksissa, äänentoistokin on toistaiseksi tarpeetonta. Periaatteesta "jokainen roudaa omat soittimensa" jouduin kuitenkin viime viikolla päiväksi luopumaan, kun kahta päivää ennen esitystä lääkäritäti teki vatsaani muutaman viillon, enkä siksi voinut kantaa omaa kantelettani. Tiinalla oli sinä päivänä onneksi vain huuliharppu ja munniharppu, joten aivan liian suurta taakkaa hän ei joutunut sillä kertaa kantamaan.

10-kielisen Lovikka-kanteleeni ostin keväällä 2003 Oulusta Musiikki-Kullakselta. Oli niin kova kiire päästä soittamaan, että kauempaa en olisi ehtinyt hakemaan :-D Valita ehdin sen verran, että vaalean ja tumman väliltä päädyin tummaan. Olen nähnyt yhden vaalean puunvärisen kanteleen muuttuvan ajan myötä vihertäväksi, :-P joten tumma väri oli varmempi valinta.

5-kielinen kanteleeni, jota Aino soitti kesän ajan, on kuusamolaisen Antti Keräsen valmistama. Sain ko. pelin synttärilahjakseni vuonna 1991, ja edelleen se on erinomaisen kaunis sekä näöltään että ääneltään.

Kuinka julkisia ollaan?

Hei harppusiskot, pohditaanpa nyt näin blogin aluksi kuinka julkisia halutaan olla. Nyt olemme semmoisessa moodissa että blogia voi lukea ja kommentoida kaikki, mutta emme ole "listautuneina" missään, edes tämän palvelun hakukoneilla tms. Onko hyvä näin vai siirrytäänkö asteen verran joko privaatimpaan tai avoimempaan suuntaan?

Tein teistä kaikista admineja niin että kaikilla on nyt mahdollisuudet säätää tämän blogin ulkomuotoa jne. Toivottavasti päästään kuitenkin yhteisymmärrykseen niin ettei joka kerta Ainon käynnin jälkeen olla mustia ja Tiinan jälkeen pinkkejä.

Henna toivoi omia osastoja soittimille ja taustajoukoille. Voisimme toteuttaa sen noilla luokkatunisteilla, eli kun kirjoittaa viestiä niin laatikon alareunassa on "Tämän blogitekstin luokkatunnisteet", joihin sitten voi laittaa aiheet mitä teksti koskee. Vaikka just soittimet, harjoitukset, biisit, keikat, muut kälätykset jne. Ja ne tunnukset sitten listautuu tuohon reunaan (<--) ja siitä lukija voi sitten hakea kerralla kaikki tekstit joissa kerrotaan vaikka nyt sitten meidän soittimista.

Niin ja sitten meidän täytyy tietysti ottaa edustava kuva joka laitetaan tuohon reunaan näkyviin.

Ennen blogin perustamista tapahtunutta:

Kesällä 2007

Kerran kun Vanhat harput tulivat meille soittamaan, oli Päivin Antti (1v) nukahtanut autoon, ja poika laitettiin meidän pinnasänkyyn jatkamaan uniaan. Pian lastenhuoneesta kuului säikähtänyttä itkua, kun Anniina (3v) olikin kiivennyt pinnasänkyyn Antin viereen nukkumaan, vai aikoiko lie hoitaa vauvaa. Antti kaiketi pelästyi, kun heräsikin "vieraan naisen" vierestä. Seuraavalla kerralla laitetaan Antti rattaisiin nukkumaan, jos vielä meille unisena uskaltaa!

Anniina kerkesi olla Harppujen treeneissä kahdesti mukana, ja molemmilla kerroilla hän näki aiheelliseksi purkaa Päivin kasvivärjätyt villalangat pois kerältä ja viritellä ne mm. huonekaluihin. Onneksi ne kerät, mitä Anniina sai käsiinsä, eivät olleet kovin suuria...

4.7.2007

Soittelot sujuivat mallikkaasti, harjoittelimme Unilintua, joka on allekirjoittaneen tekele vuodelta 2003, tehty juuri ennen plussatestiä. Selitinkin myöhemmin, että taisi olla Anniinan tekemä biisi. Unilintua Päivi soittaa tinapillillä, Henna 10-kielisellä ja Aino 5-kielisellä kanteleella ja Tiina mouruttaa munniharpulla.

Sitten soitettiin Herraa hyvää kiittäkää b-sävelmällä. Solistina Päivi, joka soittaa myös tinapillisoolon. Tiina edelleen munniharpulla ja Aino kehärummulla. Henna säestää 10-kielisellä kanteleella. Luonnollisesti virsi 332 säestetään harpulla, huilulla ja kanteleella! (myöhemmin Henna vaihtui kehärumpuun Ainon soittaessa 10-kielistä kanteletta)
Lopuksi tutkailtiin ensimmäistä Päivin ja Hennan tuotosta, (Edustusrouva) jonka lyriikka herätti ilmeisesti hiukan huvitusta Päivin Kullan korvissa. Tai sitten hän vain nauroi meidän musisoinnillemme. Joka tapauksessa yritimme Tiinan kanssa pistää Päivin lyriikat uusiksi, kun "vuoksesi luopua voisin" menikin "luoksesi suapua voisin". Tähän perään sitten sellainen kikatuskohtaus.

Päivin kertomaa:

Illalla käytiin suunnilleen tämmönen keskustelu:

Ukko: Niin mikä se oikein oli se eukkolaulu mitä te lauloitte?

Minä: No se oli se piisi mitä me ollaan tehty, olenhan mää siitä puhunut

U: No etkä ole. Et kyllä ole mulle sitä laulanut, etkä sanonut mistä se kertoo

M: No joo, ehkä en. Mutta olen mää sanonut että meillä on semmonen projekti, että Henna on säveltänyt mun sanoituksen

U: Mää luulin että te laulatte vain kuolleista hevosista

M: No en ehkä ole jaksanut kertoa kaikkia yksityiskohtia kun ei sua tunnu kauheesti meidän musiikilliset harrastukset kiinnostavan

U: No ehkä niinkin... mutta en mää tiennyt että se on niin hyvä!

19.7.

Eilen illalla kävin vielä Päivin tykönä, taas on yksi biisi hautumassa, jonka pitäisi valmistua Outin vauvan ristiäisiin. Aika hyvä siitä tulee, vaikka itse sanonkin (sain kehuja mieheltäni, joten siksi luotan siihen, että se on oikeasti hyvä

Laulun kertosäe oli jo valmiina ennen Anniinan kuolemaa, ja Päivi sai muokattua sanoja pyynnöstäni, ja ne alkoivat soida. Kyllä OYSista kotiin ajellessa oli sellainen olo, että minä en ikinä enää soita enkä laula, vaan hoitelen vaan kukkia Anniinan hautakummulla. Kummasti sitä kuitenkin kädet hakeutuivat kanteleen kielille, kun jonkin aikaa oltiin oltu kotona.

30.7.

Ukkokullan kaveri tuli käymään rääppiäisissä, ja kokeili 10-kielistä kantelettani. Kysyi muka vitsillä, että "eikö tähän pitäisi olla kaulahihna" No, mullahan oli, itse virkkaamani vaalean liila olkahihna, ja tämä koiranleuka meni kommentoimaan, että "Onpa nössön näköinen!". Olkahihnan pitäisi kuulemma olla musta ja siinä pitäisi olla pääkallon kuvia. Mies ehdotti sitten, että musta ja nahkainen olisi hieno. Ilmeisesti tyylisuuntamme hiukkasen poikkeavat toisistaan. Kyllä minua ei kukaan vakavalla naamalla katsoisi, jos pääkallovyöhön sonnustautuisin!

2.8. Ainon synttäriharjoitukset

Aino alkoi hihittämään kantelepakettia avatessaan. Siskot ja äiti olivat onnistuneet olemaan yllätyslahjasta hipihiljaa monta viikkoa! Ei olisi onnistunut mun perheessä! Minä lahjoin nuorta neitoa nimikoidulla avaimenperällä (vai onko se nyt kantelekotelonperä), jotta erotamme omat kantelelootamme toisistaan. Ne kun ovat aivan samanlaiset, ja aivan älyttömän tyylikkäät. Hippy-harppumme Päivi oli taikonut maukkaan täytekakun, joka maistui ihan kaiken ikäisille.

Tehtiin taas vaihteeksi musavideoita harjoituskäyttöön. Laulu oli hiukan epävireistä ainakin omalta osaltani, mutta muuten soitto sujui mallikkaasti. Harjoiteltiin laulua suvun kuopukselle ja Herraa hyvää kiittäkää.

Saapa nähdä, kesyttääkö Gothic harppu 10-kielisensä seuraavaan keikkaan mennessä!

3.8. Vanhojen Harppujen päiväkirjaa seuranneet ovat kyselleet videoiden perään. Tiedotamme siis, että meitä voi katsella youtubesta heti kun saamme kuvattua videon jossa

a) tinapillisti ei unohda soittaa
b) tausta on kuvauksellinen
c) kukaan ei lue mitään nuoteista tai papereista, ei varsinkaan sellaisesta, joka on kiinnitetty kantelistin päähän

5.8. Päivi soitti aamulla ja muistutti Kajari-festareista, jonne oli puhe mennä. Ja mehän mentiin! Jaakko ei viihtynyt, joten anoppini haki hänet pian pois, mutta Päivin pojat sekä Tiina ja Aino seurassamme kuuntelimme päivällä erityylisiä bändejä. Tutustuimme laatikkobassoon ja muihinkin kiintoisiin soittimiin backstagella.

Muut lähtivät kotiin, mutta Aino jäi meille odottelemaan illalla soittavia metallibändejä. Sillä välin hän tutustui ukkokultani metallimusiikkikokoelmaan, jonka koolla ei voi kehuskella, mutta olipahan jotain uutta hänelle kuitenkin.

Illalla käytiin sitten vielä kuuntelemassa metallimusiikkia, Betrayal veti tiukan setin. Ihan ei tuo metallinhohtoinen musiikki ole sitä mieluisinta minulle eikä Country-harppu- Tiinalle, mutta pitihän Gothic harppu Ainon päästä sitä kuulemaan, kun sitä oli täällä kotikonnuilla tarjolla alaikäiselle ihan ilmaiseksi suht rauhallisessa ympäristössä. Baja-majaankaan ei tarvinnut tutustua, kun välillä käytiin meidän kotona virkistäytymässä. Eipä silti, ei siellä Bajamajaa ollutkaan, poijaat kävivät heittämässä vettä pyörätien laidalla puun alla, naisia ei ko. toimissa onneksi näkynyt.

Nyt pää on ihan pyörällä ja korvia jomottaa. Olihan ihan pakko mennä lavan eteen hitsaamaan vaikut korvakäytäviin kiinni!

Ainon lähdettyä Lappiin soittamaan kantelettaan hyttysille, treenasimme Päivin ja Tiinan kanssa soolo- ja lauluosuuksia. Sitten olikin jo edessä Outin pojan ristiäiset!

Laulu raikaa ja soitto soi

Haloo maailma, Vanhat Harput ovat täällä!