...mutta ulkonäkö ei koskaan. Kristillisen opiston naistenpäivillä soittelimme tänään omia biisejä ja kauniita virsiä. Sonjalla oli ääni vähän painuksissa, mutta säteilevät tulkinnat irtosivat siitä huolimatta. Täydellisen virheettömiä emme olleet, kuten emme tosielämässäkään, mutta yleisö enimmäkseen tykkäsi meistä.
Ihan luksusta oli, kun ei tarvinnut roudata paikalle kuin itsensä, paikalla oli äänentoisto ja miksaaja talon puolesta. Kiitos Janne, olit loistava! Ruokaakin saimme, hyvää oli kuten opistolla yleensäkin.
Opimme tällä reissulla myös sen, että vaikka tämä bändisoittoharrastus viekin aikaa ja voimavaroja, antaa se silti enemmän kuin ottaa. On ihanaa, kun pääsee rakkaiden ystävien kanssa tekemään ihanaa musiikkia, toteuttamaan itseään ja keikoilla tapaa paljon uusia, ihania ihmisiä. Voisiko tämän parempaa harrastusta ollakaan?
Kiitokset siis tässä myös neljälle ihanalle miehelle, avuliaille äideille ja anopeille ja yhdeksälle ihanalle muksulle, jotka sietävät soitteliaita ja laulelevia Vanhoja Harppuja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti